studiomikrofonit

Taltioivat sekä tunnelman että äänen viimeistä piirtoa myöten.

Studiomikrofonien on sovittava yhteen taltioitavan instrumentin luonteen kanssa tai taltioitavan ihmisäänen vivahteiden kanssa. Tämän lisäksi mikrofonien on kuitenkin pystyttävä myös kompensoimaan esiintymistilan akustiikassa esiintyvät puutteet. Erityisen tärkeää tämän on silloin, kun mikrofoneja käytetään ammattimaisen studioympäristön ulkopuolella. Vastatakseen näihin monitahoisiin vaatimuksiin Sennheiser on kehittänyt laajan valikoiman usein jo legendaarisiksi muodostuneita studiomikrofoneja ja -kuulokkeita. Sennheiserin valikoimiin kuuluu sopiva mikrofoniratkaisu jokaista instrumenttia ja jokaista taltiointipaikkaa varten, niin yksittäisiä instrumentteja kuin eri kokoisia yhtyeitä varten. Tärkeässä asemassa kehitystyön aikana on ollut myös soinnin harmonisuudella mikrofonisarjojen sisällä. Korkealaatuiset äänitarkkailuun tarkoitetut kuulokkeet täydentävät äänen tallennukseen tarkoitettujen tuotteiden valikoimaa. Näiden kuulokkeiden avulla mikrofonit on mahdollista sijoittaa ja säätää äänen taltioinnin kannalta optimaalisesti. Siten voit ottaa kaiken irti mikrofonien loistavista ominaisuuksista. Kattava oheisvarusteiden valikoima täydentää äänen tallentamiseen tarkoitettua pakettia.

18 Results

Filter

Tyyppi

Shotgun
Handheld
Side Address

Suuntakuvio

Herttakuvio
Suuntaamaton
Superherttakuvio
Kahdeksikko
Leveä herttakuvio
Monimuotoinen

Price Range

1000 - 2000
200 - 600
600 - 1000
2000+
  • MK 4 Digital yhdistää korkeatarkkuuksisen todellisen kondensaattorimikrofonin äänen digitaalisten ra... more
439.00

sis. ALV - Ilmainen toimitus

  • Ammattikäyttöön tarkoitettu kaksoiskalvon sisältävä kondensaattorimikrofoni viidellä erillisellä suu... more
  • Monipuolinen herttakuvioinen mikrofoni. Tätä suuntakuviota kannattaa käyttää akustiikaltaan kehnoiss... more
 

 

  • Erinomainen pallokuvioinen instrumenttimikrofoni. Optimaalinen päämikrofonina “spaced pair” ja “Decc... more
 

 

  • Poikkeuksellisen laadukas yleiskäyttöön sopiva studiokondensaattorimikrofoni. Suuntakuviot voidaan ... more
 

 

Palvelulinkkejä

Mikrofonit ja mikrofonijärjestelmien varusteet

Etsitkö varaosia tai varusteita mikrofoniin tai langattomaan järjestelmään? Napsauttamalla tästä voit hakea tarvitsemasi alkuperäisen Sennheiser-varaosan tiedot.

Ohjelmistolataukset

Katso uusimmat maksuttomat ohjelmistomme Sennheiser-tuotteellesi.

Sennheiser väärennöksiä vastaan

Teemme kaikkemme asiakkaidemme ja tuotemerkkimme suojaamiseksi, jotta saat käsiisi ainoastaan aidon ja alkuperäisen Sennheiser-tuotteen. Jotta voit kokea aidon Sennheiser-elämyksen vääristymättömänä. Lue lisää keinoista, joilla pyrimme taistelemaan tuoteväärennöksiä vastaan.

Tuotteiden rekisteröinti

Sennheiser on aina oikea valinta. Varmista paras mahdollinen palvelu rekisteröimällä alkuperäinen Sennheiser-tuotteesi. Hyödyt tällöin monista lisäeduista.

AMBEO Music Blueprints

AMBEO Music Blueprints

AMBEO Music Blueprints tarjoaa pikaoppaan live-musiikin tallentamiseen ja miksaamiseen 3D-äänikokemuksen tarjoamiseksi kuulokkeilla tai kaiuttimilla. Mukaansatempaavan sisällön tuottaminen on uusi ja kasvava taito. more